Blogi

Stressin ehkäisyn hinta

En yleensä kuivaa suihkun lattiaa, stressin ehkäisyn avulla olen pysähtynyt sen verran paljon, että teen tuon melkein rutiinina. Tänään huiskin sitä kovaa tahtia ja tajusin, etten lopettanut suihkuani kylmäsuihkuun. Otin kylmäsuihkun ja rauhoittaessa itseäni ja hermostoani siihen, löysin taas tasapainoin ja kuivasin lattian kaikessa rauhassa. Koko maailma voisi olla liekeissä,…

lue lisää

Johtajuuspolku ilman johtajaa

Voiko esihenkilöitä kouluttaa esihenkilöttömyyteen? Haluavatko esihenkilöt opetella mallia, jossa heistä tehdään tarpeettomia? Tuntuu varmaankin oudolta ajatukselta, että joku haluaa tehdä itsestään tarpeettoman työelämässä. Esihenkilöille on kertynyt tehtäviä ja vastuita, jotka kuormittavat esihenkilöitä. On luontevampaa jakaa nämä tehtävät niiden kesken, jotka haluavat niitä tehdä. Suurin osa esihenkilöistä on taitavia sekä työssään,…

lue lisää

Johtaminen sormea heristämällä?

Havahduin aiheeseen lukiessani tulevasta energiakriisistä. Yleinen asenne oli, että nuorten pitäisi hävetä, kun eivät ymmärrä paljonko energiaa kuluu 20 minuutin suihkua varten. Miksi heidän pitäisi hävetä, että ovat syntyneet maailmaan, jossa voi olla puoli tuntia suihkussa? Onko tämä sama asenne johtamisessa? Uuden sukupolven tulee hävetä, jos eivät ymmärrä vanhemman sukupolven…

lue lisää

Yhdessä tekeminen jakaa johtajuutta

Julkaistu HR viestissä 3/2022 Itseohjautuvuus on kovin usein ymmärretty väärin. Termikin itsessään on väärä, jos tarkoitetaan useampaa kuin yhtä ihmistä ja kykyä toimia ilman ulkoista ohjausta. Oikea sana on yhteisöohjautuvuus ja se tarkoittaa tapaa organisoitua ja vähentää huomattavasti esihenkilöiden valtaa organisaatiossa. Yhteisöohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita esihenkilöttömyyttä, vaikka se usein siihen…

lue lisää

Lomakauden yhteisöohjautuvuus paistaa kun aurinko ei :)

Jokainen meistä toimii osana yhdessäohjautuvia tiimejä jatkuvasti. Johtajuuden ottaminen ja antaminen ovat niin luonnollisia, ettemme aina tunnista näitä tapahtumia. Lomakaudella kohtaamme muita ihmisiä ja joudumme sopeutumaan eri tilanteisiin. Omat tarpeet nostavat päätään, luovimme ja valitsemme sopivat polut. Kaikkea ei voi saada, stressiä voi välttää ja välillä on pakko suunnitella. Löydämme…

lue lisää

Voiko naurua olla liikaa?

Tilannetaju kanssakäymistilanteissa on tärkeää. Huumori on hyvä keino rikkoa jää ja tehdä keskustelusta rentoa. Positiivisuus ja hyvä meininki on tärkeää työpaikalla. Jokaisen pitää varmistaa, että muilla on turvallinen ja hyvä olo keskustella asioista. Jos kaikki asiat kuitataan huumorilla eikä palautetta oteta vastan, ei muille tule luottavainen olo. Naurua voi olla…

lue lisää

Surkea asiakaspalvelu itseohjautuvassa organisaatiossa

Oletko saanut niin surkeaa asiakaspalvelua, että jäät miettimään, miten yrityksen toiminta voi kannattaa. Minä olen. Olen jopa useaan yritykseen joutunut sparraamaan myyntiä, että saan ostettua heidän palveluitaan. Aina viesti ei mene perille, jos organisaatiossa ei ymmärretä, missä on vika. Johtajuusmalli ei ratkaise, jos laadun tasovaatimus koko organisaatiossa on matalalla. Yhteisöohjautuvan…

lue lisää

Prätkähiiri puussa – rentous on valmentavan johtamisen edellytys

Havahduin aamujoogan jälkeen juodessani kahvia siihen, että Vinski prätkähiiristä tuijotti minua. Hänen kasvonsa muodostui puuhun oksista. Olin taas kahden vaiheilla, oliko tunnin mindfulness harjoitus tehnyt tehtävänsä, mutta tämä naulitsi sen. Stressi oli hävinnyt alkuunsa, kun mielikuvitus oli ottanut vallan. Työpäivää aloittaessa on todella tärkeää, millä fiiliksellä ja olotilalla työpäivän aloittaa….

lue lisää

Mihin pomon aika kuluu?

Pomo tekee paljon töitä ja on kiireinen. Pomolla voisi olla enemmän aikaa tehdä varsinaisia töitä, mutta hänelle kaatuu paljon hallinnollista työtä, joka oikeastaan ei edes vaadi pomon osaamista – vain aseman. Kuka muukaan hoitaisi sairauspoissaolojen sijaisten etsimisen tai uusien työntekijöiden perehdyttämisen? Olen puhunut yhteisöohjautuvuudesta ja haluan kertoa, miten esihenkilöille ja…

lue lisää

Harjoitellaan yhteisöohjautuvuutta

Julkaistu Kaarina-lehdessä 13.4.2022 Nuorkauppakamaritoiminta, jossa alle 40-vuotiaat kehittävät vapaaehtoisesti itseään ja johtamista yhdessä, on hyvää harjoittelua yhteisöohjautuvuuteen. Itseohjautuvuus on nostettu esiin viime aikoina sekä työelämän että vapaa-ajan yhteisöissä, vaikka oikeasti tarkoitetaan yhteisöohjautuvuutta. Yhteisöohjautuvuus tarkoittaa tiimin tai organisaation kykyä toimia ilman ulkoista ohjausta. Äärimmäisyyksissä tämä tarkoittaa esihenkilöttömyyttä, mutta yhteisöohjautuvuus voi tarkoittaa…

lue lisää