Johtamistaidot korostuvat tekoälyn myötä

Yhteisöohjautuvuuden ja valmentavan johtajuuden myötä organisaatioista tulee matalampia eli esihenkilöitä ja hierarkiaa on vähemmän. Tämä kuitenkin korostaa ihmisten tarvetta johtamistaidoille, kun jokainen meistä voi ottaa johtajuuden eri tilanteissa ja johtaa ryhmää, tilannetta tai projektia ilman erillistä sovittua titteliä. Teknologian kehityksen myötä me saamme pian jokainen oman assarin, kun tekoäly on…

lue lisää

Kylmäaltistuksella paremmaksi johtajaksi

Kun oppii päästämään irti mielen vastustuksesta, pystyy nauttimaan asioista, jotka tuntuivat aiemmin epämiellyttävältä. Kun jatkaa harjoittelua, sitä huomaa näkevänsä asiat aivan toisella tavalla. Irtipäästämistä ei kuitenkaan saa tehdä suorittamalla, muuten kontrollista oikeasti ei päästetä irti, vaan korvataan entistä kovemmalla kontrollilla. Näiden erottaminen toisistaan on vaikeaa – varsinkin ylisuorittajalle. Halusin päästää…

lue lisää

Onko tantrajohtamista olemassa?

Hän hiipii taaksesi, tunnet lämpimän läsnäolon. Kuulet syvän hengenvedon sisään, jolloin itsekin olet ehdollistunut vetämään syvään happea. Tämän jälkeen alkaa pitkä uloshengitys, jossa avataan äänihuulet ja saadaan aikaan eläimellinen mörinä ja ärinä. Pian hän on aivan kiinni sinussa. Hermostosi rentoutuu ja päästät irti ajasta, kontrollista ja elät vain hetkessä. Hengitätte…

lue lisää

Työelämän Tinder ja minäkuvaan sidottu statistiikka

Tinder perustuu tarpeeseen tavata kumppani, jonka kanssa luoda suhde. Työelämässä sosiaalinen media ei mielestäni eroa kovinkaan eri tavalla, toki LinkedInin perusajatus on luoda verkostoa ja vaihtaa kommunikaatiota, ei niinkään pariuttaa tekijöitä. Siitä on kuitenkin tullut aika lailla myynnin alusta, halusivat perustajat sitä tai eivät. Alustaa käyttävät ihmiset arvottavat minuutensa tai…

lue lisää

Traumakemia johtamisessa

Johtamisen traumakemia 101 – mistä on kyse? Miksi monet puhuvat peloista ja lapsuuden kokemuksista työelämässä? Pohdin yhä Tinderin tarkoitusta ja mielestäni se toimii vain traumakemian vallitessa. Kun kahta ihmistä yhdistää se, ettei halua olla yksin, on heillä sama kiinnostuksen kohde. Kun he löytävät toisensa, pian yksinäisyydenpelko on tyydytetty ja huomataan,…

lue lisää

Tarve tulla hyväksytyksi johtaa muiden miellyttämiseen ja huomionhakuisuuteen

Hyväksytyksi tulemisen tarve on kuin tuli – 𝘩𝘺𝘷ä 𝘳𝘦𝘯𝘬𝘪, 𝘮𝘶𝘵𝘵𝘢 𝘩𝘶𝘰𝘯𝘰 𝘐𝘴ä𝘯𝘵ä! Itsensä johtaminen meni tänään aamulla sekaisin, kun eilen aamulla kirjotin LinkedIniin poreilun jälkeen. Pyhä lupaukseni olla koskematta älylaitetta kaatui, kun jo aamujoogan alkuvaiheilla pohdin, mitä tänään kirjoittaisin ja menin napsaisemaan kuvan joogan alkuvaiheilta. Mielessäni pyöri paljon erilaisia ajatuksia,…

lue lisää

Itsekkyys on itsensä rakastamisen irvikuva

Itsensä rakastamiseen on monia kuvauksia ja yleensä niissä kaikissa on mainittuna myötätunto ja salliminen itsensä olla juuri sellainen kuin on – kuten ehdottomassa rakkaudessa yleensäkin. Aloin miettiä, mitä minulle tarkoittaa itseni rakastaminen. Nuorempana olin kokenut, että minähän rakastan itseäni ja asetan omat tarpeeni muiden edelle. Omien halujen ja tarpeiden asettaminen…

lue lisää

Kehon kuuntelulle vaihtoehto

Miksi kehoni toimii kuten toimii? Teenkö minä jotain väärin, kun laihduttamalla minulle puhkeaa vaivoja? Miksi naapurin Risto-Maaria voi syödä lihomatta, mutta minun kehoni varastoi kaiken energian? Jokainen meistä voi ottaa selvää näistä asioista nykyteknologian avulla. Toiselle ihmiselle määrätty ravinne voi olla myrkkyä, kun toiselle elinehto elää terveellisesti elämän ehtoopuolella. Itse…

lue lisää

Hylkäämisen pelko työelämässä

Miten työyhteisössä toimitaan, kun joku kokee hylkäämistä, eristämistä tai etäisyyttä muihin? Läheisriippuvaisuudesta puhutaan kotioloissa, mutta samat ihmiset tekevät töitä ja tuntevat tunteita työelämässäkin. Nykyelämän johtajuudessa on tilaa tuoda esille tunteita ja on korkea aika alkaa ymmärtää, miten läheisriippuvaisuus vaikuttaa jokapäiväiseen työelämään. Pienistäkin asioista aktivoituu hylkäystraumat, joilla koko työpäivästä tulee tuskaa….

lue lisää

Stressin ehkäisyn hinta

En yleensä kuivaa suihkun lattiaa, stressin ehkäisyn avulla olen pysähtynyt sen verran paljon, että teen tuon melkein rutiinina. Tänään huiskin sitä kovaa tahtia ja tajusin, etten lopettanut suihkuani kylmäsuihkuun. Otin kylmäsuihkun ja rauhoittaessa itseäni ja hermostoani siihen, löysin taas tasapainoin ja kuivasin lattian kaikessa rauhassa. Koko maailma voisi olla liekeissä,…

lue lisää