CrossFit ja meditaatio [alustus ja tutkimus]

Olen harrastanut CrossFittiä vuodesta 2013 asti, mutta vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut ottaa sen tosissani. Olen meditoinut alkuvuodesta The Mind Illuminated (TMI) kirjan mukaan. Kirja on neuropsykologin kirjoittama tarkka ja tekninen manuaali, jossa on 10 tasoa ja selkeät ohjeet miten edetä. Olen läpäissyt aloittelijan tasot 1, 2 ja…

lue lisää

Työn tulevaisuus

Julkaistu Meriitti 2/2019 Tulevaisuudessa työssä korostuvat joustavuus, asiantuntijuus, nopeus ja innovaatiivisuus. Utelias ja kokeilevat työntekijä on arvokkaampi, kuin perinteinen ahkera ja täsmällinen. Olemme jo heränneet ajatukseen, ettei nykyinen työmme ole luultavasti loppuelämämme työ. Ammatinvalinnassa pitää kiinnittää huomiota siihen onko halutulla työtehtävällä tulevaisuutta tai kilpaileeko se tekoälyn kanssa. Tutkimusten mukaan seuraavan viiden vuoden aikana…

lue lisää

Vapaus koittaa heittäytymällä

Epämukavuusalueelle meneminen ja uuden tekeminen tuntuu lähes poikkeuksetta ikävältä. Uuden ja tuntemattoman tekemistä spontaanisti tai impulsiivisesti sanotaan heittäytymiseksi. Ystävät välillä pyytävät toisiaan heittäytymään, kun toinen vastustelee. Heittäytymisen lopputuloksena valtava määrä energiaa purkautuu ihmisen sisällä ja negatiivisten aaltojen jälkeen seuraa pitkäkestoinen onni. Mistä tämä vastustelu johtuu ja mitä tapahtuu, kun ihminen…

lue lisää

Nahanluontiprosessi

Aika ajoin ihminen kohtaa tilanteita, joissa elämän pitää muuttua. Muutokseen on useita eri syitä, ulkoisia tai sisäisiä, isoja tai pieniä. Käärme luo nahkansa uudestaan kirjaimellisesti, mutta kyllä ihminen tekee ulkoisia muutoksia. Välillä muutoksen tarve saa ihmisen ostamaan uudet vaatteet ja värjäämään hiuksensa ja se riittää. Toisinaan muutos vaatii hetkellistä tai…

lue lisää

TMI Meditaatio – taso 3

Oma kokemus: Luulin tulevani huonommaksi, mutta oikeasti kehityinkin nopeammin kuin kuvittelin. Omat tunteet ja niiden lähteet alkavat nousta pintaan. Varmuus meditaatiosta siitä, että teen oikein, vahvistuu. Päämäärä: Päihittää unohtaminen ja nukahtaminen. Esteet: Häiriötekijät, unohtaminen, mielen harhailu ja uneliaisuus. Taidot: Käytä hengityksen seuraamisen ja yhdistämisen tekniikkaa pidentääksesi yhtämittaisen tarkkaavaisuuden kestoa ja…

lue lisää

Kultainen häkki

Ihminen unohtaa aina välillä kyseenalaistaa asioita, kun asiat ovat hyvin. On tärkeä miettiä teenkö asioita oikein vai oikeita asioita. Kun näennäisesti kaikki asiat ovat hyvin, niin sitä ei osaa kyseenalaistaa itse tekemisen tarkoitusta. Kun harrastuksessa tai töissä kaikki lisukkeet ovat kunnossa ja edut hyvät, niin on vaikea pohtia, haluanko enää…

lue lisää

TMI Meditaatio – taso 2

Oma kokemus: Keskittyminen kaikkeen tekemiseen on parantunut. Minulla ei ole vastaavia vaikeuksia kuin aiemmin. Olen alkanut ajatella paljon positiivisemmin hankalista ja ikävistä tilanteista. Ne eivät stressaa samoin kuin ennen. Päämäärä: Lyhentää mielen harhailun aikaa ja pidentää meditaatiokohteeseen keskittymisen jaksoja Esteet: Mielen harhailu, apinamieli, kärsimättömyys Taidot: Spontaanin introspektiivisen taustahuomion vahvistaminen ja…

lue lisää

TMI Meditaatio – taso 1

TMI Meditaatio – taso 1 The Mind Illuminated kirjassa neuropsykologi opastaa 10 tason kautta meditaatioon. Kirja on erittäin selkeä ja enemmän manuaali kuin hengellinen opas. Kaikki neuvot ovat hyviä ja auttavat elämän kaikilla osa-alueilla. Jokaisella tasolla on piirteet, haasteet ja tekniikat haasteiden saavuttamiseen. Jokaisella tasolla on hallinnan raja, mikä pitää…

lue lisää

Viisi estettä mielessämme

Meditoinnin harjoittelussa on yleiset viisi estettä, jotka tulee voittaa saavuttaakseen valaistumisen. Nämä viisi estettä mielestäni tulevat vastaan lähes kaikessa mitä teemme. Jokainen näistä esteistä on elintärkeä meille, mutta nykymaailmassa kehityksen aikakautena on osattava erottaa, milloin järjellä kannattaa ohittaa kehon geneettinen mekanismi.  Aistihalut / ahneus – materialistiset halut esimerkkinä pakonomainen painonpudotuksen tarve, jotta näyttää hyvältä….

lue lisää

Onko tekoäly tavoitteidemme orja?

Julkaistu Kaarina-lehti 6.3.2019 Tekoälystä puhuttaessa tarkoitetaan koneoppimista ja neuroverkkoja. Tunnettu tekoäly ei ole sillä tasolla, että sen voisi tiputtaa mihin tahansa ja se osaisi alkaa siitä itsenäisesti suoriutumaan ja hahmottamana missä se on. Tekoälyn tutkijat ja kehittäjät ovat eri mieltä, milloin tekoäly on ihmisen tasolla. Toiset eivät ikinä usko sen…

lue lisää