Läheisyyden työympäristö #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Stressi on tarttuva ja ikävä sairaus. On tärkeä tunnistaa omat stressitekijät ja kertoa niistä avoimesti muille. Ei ole helppoa kertoa omia heikkouksiaan ja avautua muille, mutta työkavereihin täytyy voida luottaa. Stressin voi tunnistaa korkeasta sykkeestä tai ihan siitä, että normaali työ viekin kauemmin aikaa kuin yleensä – tällöin…

lue lisää

Paasto vähentää masennusta

Vaikka nälän tunne koetaan yleensä epämiellyttäväksi, tutkimukset todistavat paaston nostavan mielialaa. Kyse ei ole nälkiintymisestä vaan vapaaehtoisesta syömättömyydestä laihduttamisen tai terveyden parantamiseksi. Paasto parantaa mielialan lisäksi unta, keskittymiskykyä, luukatoa, migreeniä, syöpää sekä hidastaa ikääntymistä ja tehostaa immuniteettiä. Paastoamista on käytetty hoitokeinona moniin eri sairauksiin jo ennen ajanlaskun alkua. Vaikutus liittyy…

lue lisää

Karsi pois epäoikeudenmukaisuuksia #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Tunteet huijaavat meitä, ne saavat erilaiset tosiasiat tuntumaan hyviltä, huonoilta, oikeilta tai vääriltä. Hyvä tunnetila voi saada merkityksettömän asian tuntumaan mahtavalta ja päin vastoin. Moni kokee epäoikeudenmukaisuutta, mutta kun on rauhoittunut ja miettinyt asiaa järjellä, niin asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia. Tärkeintä on tunnistaa oma tunnetila ja pysähtyä,…

lue lisää

Vaihda näkökulmaa #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Omien rutiinien rikkominen on tärkeää, jotta voit ajatella uudella tavalla. Kulje eri reittiä töihin, vaihda istumapaikkaa ja tee toisin asia, jonka teet aina samalla tavalla. Pyri myös varaamaan itsellesi aikaa pelkästään olemiseen, jotta voi pohtia asioita. Sen ei tarvitse olla pitkä aika, mutta hetki, jolloin et valmiiksi pyörittele…

lue lisää

Juhlista onnistumisia #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Onnistumisia pitää juhlistaa, vaikka joukossa olisi epäonnistumisia. Itseä tulee ja pitää palkita, jotta voit ehdollistaa omaa mieltäsi. Positiivisuuden kautta mielemme muokkautuu parhaiten ja näin vahvistetaan muistijälkeä siitä, että ahkera työ palkitaan. Vaikka olisitkin kiireinen ja moni muu projekti painaa päälle, salli itsellesi tilaisuus juhlistaa onnistumistasi. Tavoitteiden saavuttaminen on…

lue lisää

Ole kärsivällinen #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Muuttuvassa maailmassa vuodessa tai kymmenessä mennään tosi paljon eteenpäin. Kaikki muut eivät välttämättä ole samalla tasolla kuin sinä, tai edes ikinä tulekaan olemaan samassa asemassa itsesi kanssa. Muista olla kärsivällinen, kun sovitat yhteen itsesi ja muiden toimintamalleja. Anna aikaa ja jaksa sparrata sekä itseäsi, että toista, jotta pääsette…

lue lisää

Nälälle ei tarvitse antaa huomiota

Haluan kertoa meditaation avusta paastoamiseen. En aio kerrata mitä on pätkäpaasto tai sen terveysvaikutuksia. Olen harrastanut pätkäpaastoilua pian kaksi kuukautta ja voin hyvin. Nälkä on meillä luonnollinen signaali, mutta se ei ole vaarallinen. Kun vatsa vähän kurnii, ei se eroa sen enempää treenin jälkeisestä lihassärystä tai muista kehon signaaleista. Kaikkiin…

lue lisää

Onnellisuuden turvaaminen

Iloisuus ja onnellisuus eivät ole pelkkiä luonnollisia hyveitä, joilla ihmisiä on siunattu. Toisilla ihmisillä nämä piirteet tai ominaisuudet tulevat luonnostaan heidän rutiinien ja elämäntapansa seurauksena, mutta monilla muilla se vaatii ylläpitoa ja suunnittelua. Mielen ja kehon hyvinvoinnin ylläpito vaatii tietämystä, miten elää, syödä ja kohdella itseä sekä muita. Olemme kokonaisuus,…

lue lisää

Treenaa jatkuvasti #itseohjautuvuus

Itsensä johtaminen Mukavuusalueella on hyvä olla, mutta silloin ei kehity. Kun tunnistat paikkoja, joissa sinun pitää kehittyä, kirjaa ne ylös. Voi olla helpompi vain kirjata ylös ja kun on sopiva hetki, pohtia tarkemmin miten kyseistä asiaa pitäisi kehittää. Harjoitustoimenpiteet on hyvä allokoida kalenteriin ja hakea neuvoja tai ohjaajaa opettelulle. Kukaan…

lue lisää