Isäksi kasvaminen

Oletko huomannut kuinka söpöjä lasten pyöreät maitohampaat ovat? Entä heidän pienet söpöt sormet ja varpaat? Se ihana hymy ja asenne, jossa ei välitetä ikävistä uutisista tai ympäröivästä maailmasta, oletko kokenut sen? Kun lapsesi katsoo sinua ja hymyilee näkemisen ilosta, oletko kokenut sen? En tämänlaisia yksityiskohtia vielä 4kk sitten osannut erottaa. Kirjoitin 4kk sitten Isäksi tuleminen blogauksen, jolloin en oikeastaan tiennyt vielä tuon taivallista lapsista. En tiedä vieläkään, mutta paljon enemmän kuin viimeksi kirjoittaessani aiheesta.

Isäksi kasvaminen on miehen prosessi tai oikeastaan tunteiden kehityksen matka, joka luultavasti ei koskaan lopu. Siinä sitä alkaa asettaa omia arvojaan uudelleen ja nostamaan lapsensa hyvinvointia ja tarpeita omien edelle. Toisille se on luontainen ja helppo tie, toisille paljon kivuliaampi tie. Eli jos on itsekäs, niin vaatii enemmän työtä, kun järki ja tunne käskevät jättää omien tarpeiden tyydyttämisiä vähemmälle ja huolehtia jälkikasvusta. Aiemmin ristiriita oli järjen ja tunteen välillä, kun piti tehdä päätöksiä huvittelujen suhteen. Järki on edelleen sama, mutta nyt tunnekin vetää samaan suuntaan.

”En ole ollut koskaan hyvä lasten kanssa” ja ”en ole lapsi-ihminen” ovat lauseita, jotka löytyivät minun sanavarastostani aiemmin. Se on totta, en ollutkaan. Enkä taida vieläkään olla ja tiedän miksi. Kyseessä ei ole ominaisuus, joka on tai ei. Kyse on enemmänkin siitä, että jaksaa seurustella ja leikkiä lasten kanssa. Toistaa yksinkertaisia toistuvia ja tylsiä malleja uudestaan ja uudestaan. Lukea Pelle Paloauto-kirjaa ja kehua Pasi Ponin tuuheaa häntää. Lapselle toistuvat mallit ja esimerkit ovat tärkeitä, hauskoja ja viihdyttäviä. Niiden kautta heille luodaan malleja maailmasta, jotka helpottavat maailman hahmottamista. Itseni kaltaiselta tehokkaalta ja suoritusorientoituneelta ihmiseltä se vaatii lähes mahdottomia istua alas ja pysähtyä lähes virikkeettömään tilaan.

Kyse on laiskuudesta, ei siitä, että olisin jotenkin huono lasten kanssa. On vain helpompi uskotella itselleen, etten osaa tätä juttua. Aivan samaa nykypäivänä kuulee, miten ihmiset ”ovat niin huonoja tietokoneiden kanssa”. Eivät ne ihmiset ole huonoja tietokoneiden kanssa, he ovat vain laiskoja opettelemaan käyttämään niitä. Jos 5min työtä vaativa asia ei tapahdu viidessä sekunnissa tai siihen ei löydy valmista ohjelmaa, niin se on ”paska kone” ja he ovat huonoja niiden kanssa ja jättävät asian sikseen. Kun voisivat käyttää puolisen tuntia asian opetteluun. On helpompi myöntää itselle, että tämä on jokin ominaisuus, joka minulta puuttuu, kuin se, että minä olen laiska enkä viitsi nähdä vaivaa tämän asian eteen.

En nyt verrannut lasta ja tietokoneita, vaan puhuin ylipäätänsä ihmisen motivaation puutteen aiheuttamasta laiskuudesta. Kun ihmisen motivaatio on tarpeeksi korkea, esimerkiksi saada rahaa ensi vuonna/olla saamatta veromätkyjä, hän opettelee tekemään veroilmoituksen verkossa. Kyseessä on ns. keppi motivaationa, kun taas oman lapsen kanssa on kyseessä porkkana. Omien kasvonpiirteiden hahmottaminen ja lapsen ensimmäisen naurun, hymyn, ääntelyn tai minkä tahansa muun uuden asian todistaminen saa isän hehkumaan sisältä. Sitä haluaa nähdä sen hymyn uudestaan. On aivan pakko kuulla se nauru uudestaan. Yhtäkkiä sitä huomaa tekevänsä yksinkertaisia toistoja typerillä äänillä tai liikkeillä, jotta saisi noita elämänhuumeen annoksia lisää. Jotkut kutsuvat tätä leikkimiseksi lapsen kanssa..

Minulle isäksi kasvaminen tarkoittaa kaikkea tuota tunnemaailman laajenemista ja käytösmallien muutosta. Omien elämäntapojen ja rytmien sovittamista ja toisen ihmisen jatkuvaa huomioimista. Kuten jo aiemmin totesin, toisille se on luontevampaa, toisille ei. Edellisestä kirjoituksesta kävi selvästi ilmi, että olen tietoihminen, joka työskentelee tietoalalla. Olen edelleen sama ihminen, mutta tietoisuuteni on nyt taas kerran laajentunut. Nyt ei ole kyse suorittamisesta vaan uuden asian opettelusta.

Muistan, kuinka nuorena opettelin laskettelemaan. Hampaat irvessä sitä koitettiin selviytyä alas mäestä. Se oli elämän ja kuoleman kamppailu (5 vuotiaana alpeilla Brixenissä se vähän niin kuin olikin). Uuden oppiminen oli vaikeaa, työlästä ja kivuliasta. Murrosiässä siirryin lumilautaan. Sekin olin kivuliasta, lähinnä peppulihaksille. Mutta nyt oli toisenlainen kipu mukana, häpeäminen. Mitä muutkin ajattelevat minusta. Varsinkin jos joku tyttö näkee. Opettelu sinänsä jo luisti, mutta keskittyminen meni taas siihen, mitä muut ajattelevat ja miltä minä näytän. Pari vuotta sitten opettelin Telemarkkia, otin ja maksoin itse parit oppitunnitkin. Voi sitä hien ja naurun määrää, kun välillä tuskailin rinteessä, kaaduin ja nauroin. Keskityin opetteluun, näin edistymiseni ja se oli kivaa. Oli kiva olla huono ja nähdä oma edistyminen. Opettelu oli rentoa ja tein sitä hymyssä suin. Näin mielestäni isyydenkin kanssa pitää olla.

Isäksi kasvaminen pitää olla hauskaa ja rentoa eikä hampaat irvessä suorittamista. Välillä tulee kompastuksia, mutta niistä opitaan ja hiotaan omaa tapaa tai tekniikkaa entistä paremmaksi. Ei myöskään tule liikaa miettiä mitä muut minusta ajattelevat, tällöin et ole oma itsesi vaan näyttelet isää, jonka kuvittelet muiden sinun haluavan olla. Tärkeintä on olla oma itsensä ja ottaa rennosti. Isäksi kasvaminen on opettelua. Opettelua tunnistamaan ja nauttimaan uusista tunteista. Opettelua muuttamaan rutiineja ja käytösmalleja.

Isäksi kasvaessa sitä huomaa omasta lapsesta ja itsestä uusia piirteitä viikottain. Lapsen kehityksen seuraaminen on todella miellyttävää ja hauskaa, jopa ratkaisuorientoituneelle ihmiselle. Nyt kesällä pitämäni kesä- ja isyysloma on todellakin tutustuttanut minua poikaani. Tunnistan hänen erilaisia itkuja, tiedän mitä missäkin tilanteessa pitää tehdä. En ole enää neuvoton ja halua aina vain työntää häntä äidin syliin. Kyse oli opettelusta, ei pelkästään tunteista. Mutta ilman niitä tunteita, ei olisi motivaatiota opetteluun tullut. Todella hyvin evoluutio on muokannut meidän geenit siten, että isän vietti käynnistyy. Hyvä me, hyvä homo sapiens!

Äiti nukkuu. Söimme äsken aamupuuron. Nyt Wili leikkii vieressä ja selvästi kaipaa huomiotani. Suurimman osan tekstistä ehdin kirjoittaa ennen hänen heräämistä. Nyt on aamupesujen aika. Olipa kiva pitkästä aikaa kirjoittaa taas kirjoitus. Ehkä seuraavaan ei mene näin pitkä aika. Hyvää kesää kaikille!