Rajat ovat rakkautta kuuluu kasvatuksesta kuuluisa lause. Harvempi ymmärtää, että rakkautta ovat myös rajat itseä kohtaan. Jokaisen ihmisen pitää itsenäisyytensä, toimintakykynsä ja terveytensä vuoksi osata kieltäytyä. Jos et osaa rajata itseäsi, olet muiden vietävissä. Jos sinulla ei ole rajoja, voivat muut hallita elämääsi ja tunteitasi. Jokaisen täytyy opetella sanomaan ei – viimeistään uupumuksen tai burnoutin jälkeen.
Teemu Vornanen kirjoitti hyvin ylisuorittamisesta. Moni kuvittelee, että ulospäin todella säntillinen ja paljon aikaan saavat henkilö on ylisuorittaja. Kuitenkin taustalla ehkä juurikin tuo henkilö on osannut rajata itsensä ulos yhteisöistä ja harrastuksista, jotka olisivat hänelle liikaa. Se, että harrastaa extreme-lajeja ja aikatauluttaa arkensa ei tarkoita ylisuorittamista, vaan priorisointia ja kieltäytymistä muusta.
Meille jää paljon enemmän aikaa ja voimavaroja
Kun osaamme kieltäytyä asioista, joita emme halua oikeasti tehdä, meille jää paljon enemmän aikaa ja voimavaroja tehdä niitä asioita, joita meidän pitää tai haluamme tehdä. Kun osaamme säästää aikaamme niin työssä kuin vapaa-ajalla, pystymme sopeutumaan muutamien viikkojen kiireisiin ja kuormittaviin aikoihin.
Itsensä johtamista on se, että osaa sanoa ei, vaikka se tuntuisi pahalta. Pyytäjälle pettymyksen tuottamine tuntuu pahalta, mutta itsensä johtamisessa pitää osata asettaa itsensä alttiiksi näille tunteille. Jos tunteidensäätelyjärjestelmässä on vikaa negatiivisten tunteiden suhteen, ei henkilö pysty kieltäytymään, koska ei kestä aiheuttaa toiselle pettymystä. Jos vielä omassa kalenterissa on tilaa, niin vielä helpommin myöntyy. Henkilö ei pysty pitämään puoliaan ja priorisoimaan omaa (vapaa)aikaansa.
Jos suora kieltäytyminen on vaikeaa, opettele sanomaan, että palaat asiaan
Jos sinulla on taipumus myöntyä kaikkeen, mihin oikeasti et halua, voit opetella uuden tavan. Jos suora kieltäytyminen on vaikeaa, opettele sanomaan, että palaat asiaan huomenna. Voit sanoa tekosyyksi, että tarkistat toisen menon tai aikataulun. Näin voit helpommin välttyä aiheuttamasta pettymystä, muttet myöskään suostu kaikkeen. Sitten ilmoitat tekstipohjaisella viestillä empaattisesti valittelut, ettet nyt pääse mukaan.
Jokainen varmasti tunnistaa itsensä ja mikä keino on itselle paras. Vaikeinta on kuitenkin, jos ei osaa itselleen sanoa ei. Jos oma sisäinen kriitikko piiskaa ja pakottaa tekemään asioita, tällöin oman ajan ja hyvinvoinnin priorisoiminen voi tuntua vaikealta. Kannattaa pohtia, kenelle sinun on vaikeinta sanoa ei – itsellesi vai muille.
–
Pidän itsensä johtamisen koulutuksen Suomen Nuorkauppakamareille syyskuussa. Olen kerännyt aineistoa koulutusta varten ja aloin nyt tekemään esitysmateriaalia. Päätin kirjoittaa jokaisesta kokonaisuudesta oman artikkelin. Seuraamalla tätä artikkelisarjaa, voit oppia johtamaan itseäsi paremmin ja ymmärrät mistä taidoista on kyse itseohjautuvuudessa.
–
Jos itsensä johtaminen kiinnostaa, osallistu ilmaisiin #itseorganisoituvuus-meetuppeihin ja liity keskusteluun.
Miten käytännössä ollaan itseorganisoituva tiimi? Olen tehnyt aiheesta verkkokurssin. Tutustu kurssiin ja katso ilmainen johdanto!