Blogi

Aika ei vaan kulu!

Monet aina sanovat, että elämän varrella ajankulu kiihtyy. Vuodet ikään kuin hujahtavat ohitse ja nopeus vain kasvaa. Olin samaa mieltä vielä muutamia vuosia sitten. Nyt tuntuu, että aika on hidastunut. Välillä se suorastaan pysähtyy. Kuten eilen illalla, kun en tahtonut saada unta moneen tuntiin. Ajatukset vain pyörivät mielessäni. Aika ei…

lue lisää

Asiakaskokemuksen johtaminen, CEM

Välillä bloggaaminen on työlästä. Pitäisi keksiä jokin hyvä aihe mistä sitten kirjoittaa. Harvemmin tulee niitä niin suuria ahaa-elämyksiä. Mutta kyllä tämä kirjoittaminen kerta kerralta helpottuu. Inspiraatiota ei voi pakottaa, mutta sille voi tehdä otolliset olosuhteet. Aina kun tulee jokin idea tai ajatus, sitä voi pyöritellä mielessä tai kirjoittaa ylös ja…

lue lisää

Kun kaikki tökkii vastaan

HUOM! En ole psykologi – enkä myöskään väitä olevani. Seuraavaksi esitellyt asiat ovat omia päätelmiä ja voimassa todistetusti vain omassa päässäni. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä psykologeilta tai psykologiaa lukeneilta ihmisiltä. On niitä päiviä, kun kaikki tökkii vastaan. Kun tulee fiilis, että ihmiset eri yhteisöissäsi laittavat kapuloita rattaisiin, on aika mietitä…

lue lisää

Vihtorin Långvik!

Mietinkin jo, että mistä sitä bloggaisi tällä viikolla. Meillä oli Tiedon perehdytyspäivät Helsingin konttorilla ja minulla oli sitten varattu hotelli ke-to yöksi. Soitin jo keskiviikkona päivällä hotellille ja ilmoitin, että tulen vasta illalla myöhään illallisen jälkeen. Olin varannut Holiday Inn hotellin aivan Helsingin rautatieaseman vierestä. ”Teillä on luottokortilla varattu, kaikki…

lue lisää

Batmanin alku…

Batmanin tarina alkaa syksyllä 2014 Salossa. Oikeasti tarina alkoi jo lapsuudessani kun MTV alkoi näyttämään originaaleja sarjoja, joissa kaksi sankaria pitkissä kalsareissa jahtasivat rikollisisa Bang ja Pox välkekuvien välityksellä. Kun minulta kysyttiin mikä haluan olla isona, vastasin Batman. Jossain kohtaa, kun tajusin ettei se ole mahdollista, vastaus vaihtui ”musta tulee…

lue lisää

Lomalla naapurissa

Voitimme Lauran kanssa kamarin Vallanvaihto-gaalassa alkuvuonna lahjakortin Kultaranta Resortiin. Halusimme pitää pienen loman keskellä .. öö viikonloppua. Koitimme testata, osaammeko olla turisteina lähialueella. Päätimme käyttää lahjakortin viime viikonloppuna. Varasin hotellin aikoja sitten ja viime lauantain pakkasimme, otimme polkupyörät auton taakse ja huristimme Naantaliin. Ensimmäisenä vastassa oli, että meidän huone oli…

lue lisää

Ex-motoristi onkin nyt fillaristi!

Rakkaan Ninjan (vihreä Kawasakin kyykkypyörä) myyminen oli vaikeaa. Ensinnäkään en olisi halunnut oikeastaan luopua siitä ja toiseksi hintaa piti tiputtaa koko ajan kovin paljon ja suurin osa ostajista oli oikeasti aivan kusipäitä. Hankin itselleni hyvän, kestävän ja hienon polkupyörän. Maastopyörän nimittäin, koska vaatimuksena oli, että sillä pitää voida mennä portaita…

lue lisää

Mindfulness

Olin oman kamarimme eli Kaarinan Nuorkauppakamarin toukokuun kuukausikokouksessa yhteistyökumppanimme Elonin tiloissa . Kokouksen aiheen oli Mindfulness, johon meidät tutustutti psykologi Sini Caven. Kyseessä on tekniikka, jonka Sini suomentaa tietoinen läsnäolo. Hän painotti, että kyse ei ole meditaatiosta eikä rentoutustekniikasta. Kyseessä on tieteen ala, jota kukaan ei omista. Kukaan ei ole guru ylitse muiden eikä koko…

lue lisää

Yksi vai monta järjestelmää työkaluina?

Olin Aurajoen Nuorkauppakamarin Digiseminaarissa. Ensimmäinen puhuja Janne Jääskeläinen Aucor Oy:stä herätti ajatuksia, jotka haluan jakaa muiden kanssa. Tämä on ikuinen pohdinta siitä, käyttääkö yhtä yleistyökalua vai montaa täsmätyökalua. Nykypäivän erona on, että täsmätyökalut voidaan laittaa keskustelemaan keskenään, jolloin niistä muodostuu loistava kokonaisuus – oikein huollettuna. Janne kertoi miten heidän yrityksessä on hylätty maailmanhallintajärjestelmät ja…

lue lisää