Kuulin lauantaina gaalapöydässä ylistystä pätkäpaastolle. Olen kokeillut vähän sitä sun tätä, mutta paino ei putoa. Keinoissa ei ehkä ole vikaa, syy on hyvin yksinkertainen – syön enemmän kuin kulutan. Siitähän on kyse, eikä mistään muusta. En ole valmis muovipurkkihelvettiin, jossa kannellaan grammalleen oikeanlaisia ruokia. Pätkäpaasto kuulosti helpolta – jätä muutama ruoka pois ja jatka kuten ennenkin.
Suurin asia on mindset, eli miten kestää nälkää – näin neuvoi Niina gaalapöydässä. Ajattelin, että en minä pysty. Päätin kuitenkin, että aloitan iltapalasta – nyt on ensimmäinen ilta, eikä ole nälkä. Olen pian vuoden harrastanut TMI-meditaatiota, jossa pyritään yhdistämään alimielet 10-vaiheisella tekniikalla. Mielen optimoinnissa keskiössä on aina intentio, jolla pyritään hallitsemaan mieltä, voittamaan kipu ja muut kehon haasteet. Nälkä ei ole eroa näistä. Sitä on paljon helpompi hallita.
Huvituin itseasiassa, miten kapeakateseinen olen ollut. Vedin tänään töissä meditaation ja kerroin, miten mielen optimointi toimii. Kerroin kaikkia hyötyjä, jopa miten urheilussa pystyn keskittymään ja hallitsemaan hengitystäni. Tottakai samat taidot toimii siihen, että seitsemän-kahdeksan aikaan asennoidun tämän olevan viimeinen ruoka tänään ja sitten vain sivuutan mahdollisen nälän.
Intention avulla sain itseni tänään keskittymään junassa melkein 20 minuuttia yhteen pisteeseen nenässä – nälän hallitseminen pitäisi olla helpompaa. TMI-meditaation kuuden askeleen alustus on erittäin tehokas tapa asettaa omalle mielelle ja alimielille intentio, joka johtaa ja ohjaa huomiota. Se on niin vakiintunut tapa, että kun päätän jotain, niin automaattiset toimintoni ohjaavat minua siihen.
Katsotaan miten mielen optimointi auttaa painonhallinnassa. Ensin jätän pois iltapalan ja sitten aamupalan. Tuleeko itku – tullaanko maitojunalla takaisin – se nähdään!