Mieli ei kestä ikuisesti, jos sitä rasittaa jatkuvasti 100% kuormalla. Ihminen pystyy menemään äärirajoilla aika pitkään, mutta samalla tulee sokeaksi omalle suorituskyvylle ja huomaa sen vasta kun on liian myöhäistä. Oman kuorman tunnistaminen ja päivittäin mielen optimointi (meditaatio / mindfulness) ovat keinoja ehkäistä hermoromahdusta.
Olen nähnyt ystävieni ylikuormittavan itseään ja osa heistä on ajautunut hermoromahdukseen. Mieli ei oikeastaan anna periksi, se vain hidastuu ja kaikesta tulee hankalampaa. Keho on se, joka pettää ensin. Usein näissä tapauksissa henkilöille on koitettu sanoa aiheesta, mutta he eivät usko. He kuvittelevat olevansa kuolemattomia
Olin kahvilla Juuso Enalan kanssa maannataina, hän sanoi hienosti – teen asiat nopeasti, mutta se vie kuitenkin saman määrän energiaa. Minä tunnistan tuon selvästi, minäkin olen nopea. Ilman taukoja ei voi ajaa 110% pitkään. Yksi päivä on mahdollista, mutta se ei ole järkevää. Jos jokin asia tulee nopeasti, niin on todella tärkeää pitää taukoja ja tehdä jotain aivan muuta välissä.
Kun on kuormittunut, pitää muistaa rentoutua. Muutaman minuutin mindfulness harjoituksetkin jo auttavat. Itse meditoin 10-20 minuuttia työpäivän aikana, saan siinä itseni nollattua ja lähden kuin tyhjästä liikenteeseen. Mielestäni on tyhmää olla huoltamatta omaa mieltään. Se on lihas ja hajoaa liika käytössä kuin mikä tahansa muu kehon osamme.
Huolla itseäsi, optimoi mieltäsi!