Rahat talteen sängyn patjaan vai minnekkö?

Raha on hyvin arka aihe puhu ja kirjoittaa. Ainakin meidän yhteiskunnassa. Raha-asiat ovat hyvin yksityisiä ja piiloteltuja. Onhan meillä toki verotiedot julkisia, mutta muuten olemme hyvin hienotunteisia raha-asioiden suhteen. En nyt ota kantaa onko se hyvä vai ei, mutta tältä minusta tuntuu. Vain hyville ystäville puhutaan raha-asioista, jos niillekään.

Kirjoitan nyt aiheesta josta en tiedä itse kovin paljon. Halusin kuitenkin tuoda näitä asioista muiden tietoisuuteen. Olin tänään lounaalla ystäväni Ollin kanssa, jonka olen tuntenut aivan tarhasta asti. Puhuimme sijoittamisesta ja lapsille sijoittamisesta. Olli mainitsi passiivirahastot ja Seligsonin. Olin muutama kuukausi sitten toisen vanhan luokkakaverini Jussin kanssa lounaalla. Hän puhui samasta asiasta. Jussi ja Olli olivat peruskoulun luokan välkyt, nyt jo toistamiseen tuli tämä eteen. Ehkä pitäisi vaihtaa omat suuntaukseni Seligsonin passiivisiin indeksirahastoihin.

Pähkinän kuoressa tässä pointtina on se, että ihminen haluaa sijoittaa 10 tai 20 vuoden ajelle. Järkevintä on laittaa passiiviseen indeksirahastoon, koska tällöin et maksa niin paljon hallinnointikuluja. Kun hallinnointikuluja maksaa ja laskisi mitä tulee korkoa korolle 20 vuoden aikana, niin summa menee tosi isoksi. Jos olet 30 vuotias tai yli, sinun kannattaa ehdottomasti alkaa laittaa rahaa syrjään joka kuukausi. Kiität itseäsi, kun olet 65. Silloin rahaa on mukavasti vaikkapa kesämökin tai ulkomaanasunnon ostamiseen – tai edes lomaosakkeen, riippuu vähän laitatko 20€ vai 500€ kuukaudessa säästöön. Alla esimerkki:

”Oletetaan että säästämme joka kuukausi 500€ indeksin mukaisesti 20 vuoden ajan kahteen eri tuotteeseen. Noina vuosina indeksi tuottaa tasaisesti 10% per vuosi. Ensimmäinen tuote johon sijoitimme oli sijoitusneuvojan suosittelema rahasto jossa hallinnointikulut 2%. Tämän tuotteen lopullinen tuotto 20 vuoden jälkeen on 296 537€. Iso summa rahaa. Toinen tuote johon sijoitimme saman summan kuukausittain oli passiivinen indeksirahasto jossa hallinnointikulut 0,25%. Tämän tuotteen lopullinen tuotto 20 vuoden jälkeen on 366 613€. Edullisempi vaihtoehto tuotti 70 076€ enemmän! Oletko sinä valmis lahjoittamaan tällaisia summia pois? Minä en ole.”

Tässä kaksi linkkiä passiivisen indeksirahaston sijoittamisesta

http://www.piensijoittaja.net/sijoitusrahaston-valinta-onko-passiivinen-indeksirahasto-eli-halvempi-rahasto-aina-parempi/

http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2009/02/passiivinen-sijoittaminen.html?m=1

 

Toisena aiheena meillä oli lapsille sijoittaminen. Mihin kannattaa laittaa sijoitukset. Milloin lain mukaan pitää alkaa ilmoittaa maistraatille hoitavansa lapsen omaisuutta. Mitkä ovat oikeudet ja velvollisuudet lapsen vanhemmalla alaikäisen lapsen omistamaan varallisuuteen. Alla on hyvä linkki aiheesta, joka vastaa äsken esitettyihin kysymyksiin.

http://saituri.org/sijoittaminen/sijoittaminen-lapselle/

 

Viimeisenä on mielestäni hyvä kirjoitus opintolainasta. Opintolaina kannattaa ottaa, koska sillä voi tienata. Saat osan lainasta anteeksi. Vaikka säästäisit patjan sisään opintolainan rahat, jäät silti plussalle – mikäli valmistut ajoissa! Järkevintähän olisi ottaa opintolaina ja sijoittaa se, maksaa pois laina ja kerryttää saatua voittoa. Alla linkki aiheesta selitettynä tarkemmin.

http://www.talouselama.fi/uutiset/sijoitustuotteen-reaalikorko-on-yli-10-professori-miksi-ei-kelpaa-6306426