Perjantaina aamulla vatsaa sattui ja yö oli ollut levoton. Lounaan jälkeen piti lähteä töistä kotiin vatsakivun takia. Illalla maatessani TYKS:ssä päivystyksessä osastolla en osannut aavistaa mitä edessä oli. Mitään vakavaa ei ollut, vatsatauti vain ja se talttui parissa päivässä. Lauantaina menimme aiemmin varaamallemme brunssille. Vatsaa sattui edelleen, muttei se haitannut – ei se ollut vakavaa.
Loppu lauantai meni postituslistoja hoidellessa ja kirjekuoria täytellessä meren rannassa Kaarinassa. Illalla saunoin perheeni kanssa lapsuuteni kotisaunassa vanhempieni luona. Tuo paikka Kaarinassa antaa minulle paljon energiaa. Kaikki ne muistot ja kaikki ne asiat. Parasta on, että parin kuukauden päästä oma taloni valmistuu parin sadan metrin päähän.
Sunnuntaina nousen päättäväisenä – minä kävin läpi kaikki ilmakuvat, joita olen koskaan ottanut. Ne menevät myyntiin yhteen verkkokauppaan. Tämän jälkeen käyn kiinni rikkinäiseen droneeni. Olen Googlettanut vian ja paikallistanut ongelman lähteen. Se on kiihtyvyysanturissa. Tiedän video-ohjeiden perusteella mitä pitää tehdä. Olen tilannut jo aiemmin uuden moottorin, kuulin moottorin kilinästä miten yksi on rikki. Avaan dronen, toistan ohjeet ja saan kiihtyvyysanturin nollattua. IMU kalibrointi toimii tämän jälkeen. Sitten vaihdan vielä uuden moottorin ja kasaan helikopterin. Tämän jälkeen se toimii.
Mikä on punainen lanka? Minä en osaa elektroniikkaa, en ole harrastanut sähköhommia tai mitään muutakaan. Minä vain halusin korjata itse nelikopterini, koska en jaksanut odottaa huollon 6 viikkoa. Ihminen voi tehdä mitä haluaa, huolimatta siitä osaako hän jotain tai ei. Aina voi opetella uutta. Isäni on tässä loistava esimerkki, hän osaa kaikkea ja tekee kaikkea. Hän maalasi yksinään viime kesänä heidän talon pensselillä apunaan vain tikapuut. Hän nikkaroi mökillä vaikka mitä ja nuorena veisti veneenkin puusta. Hänen uransa oli 40 vuotta liikkeenjohdon konsulttina, hän oli vuonna 1981 Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja. Lista on pitkä.
Kun äitini ja isäni tapasivat, isä hoiti ruoanlaiton. Ei hän osannut laittaa ruokaa, hän vain luki ohjeista mitä piti tehdä ja teki sen. Tuo oli jäänyt mieleeni, ja minäkin olen aina tehnyt ruokaa. Ei se ole hankalaa. Ainoastaan hankaluuksia nuorena tuotti, kun ei ollut Googlea ja pullataikinan ohjeissa oli ”alusta taikina”. Minulle alustaminen tarkoitti kovalevyn tai disketin formatointia. Mutta se asenne, että kaikkea voi tehdä huolimatta siitä osaako vai ei. Jos ei osaa, niin sitten opettelee. Ei se ole sen kummallisempaa.
Meillä oli Suomen Nuorkauppakamarin A-alueen viime vuoden puheenjohtajien WhatsApp ryhmässä kuluneella viikolla keskustelua CV:stä. Moni oli sitä mieltä, että yhden sivun graafisesti viimeistelty CV on parempi kuin pitkä ja perinteinen tylsä. Itse olin sitä mieltä, että CV:ssä pitää olla kaikki tarvittavat tiedot. Itsellä pitää luetella kaikki projektit ja niiden luonteet, käytetyt teknologiat, omat kaikki suoritetut sertifikaatit jne. Ymmärsin kuitenkin yskän tämmöisestä yhden sivun CV:stä ja luonnehdin oman versioni ihan huvikseni, miltä se näyttäisi.
Tänään vasta tajusin, että se oli kovin työpainotteinen. Pitäisikö siinä olla enemmänkin mitä kaikkea olen tehnyt tai osaan. Mielestäni taito opetella uusia tekniikoita ja korjata asioita menetelmin, joita ei tunne, on hyvä lisä. Jos minun pitää tehdä yhden sivun esitys siitä kuka olen, niin mitä kaikkea siihen tulee laittaa? Onko CV vain työsuoritukset vai muutkin suoritukset? Eikö se mitä teemme, määrittele sen, kuka olemme? Käytän toki kolmasosan vuorokaudesta arkisin ICT työhön. Kuitenkin lähes joka päivä käytän aikaani nuorkauppakamariasioihin, käyn CrossFitissä, ratkaisen ongelmia, leikin poikani kanssa ja unelmoin tulevaisuudesta uudessa kodissani.
Vasta 48 tuntia sitten pääsin pois TYKS:n päivystyksestä ja tuntuu kuin olisi mennyt jo viikko. Olen ehtinyt tehdä vaikka mitä viikonlopun aikana. Huomenna taas töihin, sen jälkeen reeneihin ja sitten tontille katsomaan sähkömiehen kanssa porealtaan järjestelmää kuntoon. Minä teen kaikkea, mikä minä siis olen? Onko sattumaa, että tämänhetkinen työnimikkeeni on Solution Architect. Solution viittaa tietokonesovellukseen eikä niinkään suomen kielen sanaan ratkaisu. Mutta sisältä minusta kyllä tuntuu, että minä olen ihan oikeasti ratkaisuarkkitehti – ainakin ongelmia eteeni lankeaa sitä tahtia =)
Ja samaa tahtia niitä jää kyllä ratkaistuna taakse. Kun saat ongelman, niin se kannattaa ratkaista heti. Koska tämän jälkeen tuo asia ei enää ikinä ole elämässäsi ongelma. Ongelmat ovat ongelmia vain niin kauan, kuin se tarkoittaa jotain asiaa, jota ei osaa tehdä tai ratkaista. Ratkaisemalla ongelman, vastaavan asian tullessa uudestaan tielle, se on vain yksi askel muiden joukossa elämäntiellä.
Ps. Loppukuusta löydät kotisivujeni etusivulta tekemäni yhden sivun CV:n sekä tiedon siitä, mitä puuhasin lauantaina meren rannassa.